Hot Lips Seksikauppa - Tuotteet jopa alle eurolla > Lapin Taiga | Kirjaudu sisään

Lapin Taiga

Elettiin 80-lukua. Siveellisiä julkaisuja koskeva laki oli 1900-luvun alusta ja sensuuri sen mukaista, elokuvista leikattiin kaikki pois ja lehtiäkin valvottiin tiukasti. Kovassa paineessa lain ja toisaalta kasvavan kiinnostuksen suomalaista aikuisviihdettä kohtaan, syntyi kotimaisen erotiikan todellinen timantti, UNISEX -seksielokuvien sarja. Legendaarisen Kullervo Koiviston ohjaamat elokuvat tehtiin parhaalla tekniikalla ja mukaan valittiin kovin kotimainen näyttelijäkaarti.UNISEX -sarjassa yhdistyvät niin näyttelijöiden innostus ja aitous kuin
raudanluja ammattitaito sekä tekninen osaaminen. Ei tyydytty tekemään vain elokuvia vaan tehtiin kotimaisen pornon klassikot.

Lapin Taiga on kevyellä juonella maustettu panoreissu lappiin, jossa suomipoika nai ja tytöt lesboilevat niin, että jänkä jytisee ja varvut vapisee. Homma alkaa jo menomatkalla kun vaatteet heitetään pois ja ryhdytään panopuuhiin junan jyskyttäessä kohti lapin yötöntä yötä. Meno jatkuu yhtä riettaana erämaakämpällä ja upeissa tunturimaisemissa, saunapanoja unohtamatta.

Eikä siinä vielä kaikki! Jotta saat rahoillesi täyden vastineen, on mukana vielä tunnin kotimainen panopaketti pisteenä i:n päälle.

Luvassa 2,5 tuntia kotimaista pornoa, osta ja nauti!

Lapin Taiga
Lapin Taiga
 Lapin Taiga

Hinta: 14.95€
Viimeksi myyty: 2012-04-13



Katso myös





PohjahintaFacebookuutiskirjeftalaatitGiant ErectedItislahti_liikehotlips_hmlPenirengas 2 euroaBacithotmoviesfilmpointWevibeid_glideorgasmin_osaajaeuroglider

Uutiset

  • Etua Hot lips Verkkokaupasta! - 2010-06-07

    Nyt kuljetus ILMAISEKSI kaikkiin yli 60€... lue lisää
  • Tilaa nyt, maksa myöhemmin! - 2010-01-26

    Saat tilauksesi myös laskulla! Ja homma on helppoa... lue lisää
  • Alennusta ostoksistasi! - 2010-01-22

    Lukuisten asiakkaidemme pyynnöstä olemme ottaneet... lue lisää
 Ostoskori