22. - Ero Ja Seksi - Veeran Seksiblogi

Ero ja seksi

 

Sinkkuelämä ja sinkkuseksi kolistelivat äskettäin uhkaavasti porstuassa. Miltä sinkkuuntuminen olisi tuntunut? Jeee vai buuu?

D ja mä haudoimme muutaman viikon eroa. Juupas eipäs ehkäpäs. Halut ja toiveet eivät tuntuneet millään kohtaavan, ja otimme riipaisevasti yhteen. Päätimme jättää asiat hengittämään ja palata myöhemmin henkisen ostoskorin kanssa viisaampina kassalle. No, en tiedä viisaammasta. Mutta tuumaustauko tekee äärettömän hyvää. Suosittelen aikalisää lämpimästi, vaikkei hankalaa miestä nurkissa pyörisikään.

Joo, tiedetään.
Nobody cares about your break up, dear. Sitä paitsi tällä hetkellä näyttää uhkaavasti siltä, että päädymme onnellisesti takaisin yhteen. Hässäkkä sai silti ajattelemaan sinkkuutta ja seksiä. Päällimmäisenä mielessä: ääääh, kamalan hankalaa.

Oletetaan, että olisimme lähteneet
D:n kanssa eri teille ja ryhtyneet tahoillamme sinkuiksi. D:stä en tiedä, mutta itsestäni tuntuu, että seksissä olisi pitänyt tällä kierroksella edetä kieli keskellä suuta. Tunteikasta nyyhkyeroseksiä en ole koskaan harrastanut. Jos erotaan, sitten erotaan. Noh, vanha suola on joskus janottanut, mutta silkassa panetusmielessä.

Luulen, että sinkkuunnuttuani olisin harkinnut muutaman hetken, ennen kuin olisin huljutellut satunnaisen panomiehen kullia suussani. Vaikka liha olisi huutanut epätoivoisesti ota mut, pane mua, tartu, purista, läpsi, käske, sotke, laukaise.

Tunneseksi päihittää kaikki kinkyilyt

Seksi on mulle kertakaikkiaan luonteva juttu. Ajattelen ja haluan sitä usein, pyydän ujostelematta ja kokeilen mielelläni. Sinkkuna seksikumppanin ei välttämättä tarvitse olla elämää suurempi ihastus, toimiva kemia voi riittää. Mutta nyt on kuulkaa niin, että en ole enää kaksikymppinen superpallona poukkoileva pikkukissa. Kepeä kukasta kukkaan lentely ei ole enää viihdettä vaan kovaa hommaa. Jos sinkkuuntuisin, en millään viitsisi jakaa persettä sattumanvaraisille uroille vain siksi, että mua sattuisi panettamaan.

Kun olin viimeksi
sinkkuna, olin juuri irtautunut monen vuoden pitkästä suhteesta. Vuoden päivät nussin, imin ja kyykytin raivokkaasti kaikkea, mikä vähänkään miellytti. Tulos tai tulos.

Kun D:n
kanssa roihahti, seksiin tuli ihan puskista uusi ulottuvuus. Tunteet vahvistivat nautintoa niin, että tärisin ja huohotin orgasminhuuruissani. Olin äimänä. Miten tunteilla voi olla näin voimakas fyysinen vaikutus? Ihana lämmin polte tuntui siltä kuin mies olisi kaikkialla sisälläni ja ympärilläni. Ja tuntuu edelleen.

Nautin sysituhmista jutuista, kinkyily on mahtavaa. Mutta yksikään tuhma leikki ei pärjää tunneorgasmille.

Isomunainen vitsiautomaatti, kiitos


Nyt kun tiedän paremmasta, paluu merkitykse
ttömään urheiluseksiin ei huvittaisi. Tylsää! Haluan enemmän. Jos lipsahtaisin sinkkuna satunnaiseen, miehen olisi ainakin oltava rento vitsiautomaatti, joka osaa asiansa. Ja tietysti isomunainen.

Rynnisinkö eron tullessa heti markkinoille etsimään uudestaan sitä tunnetta, antaisinko koko homman olla vai rietastelisinko taas kylillä kuin kiimainen teini-ikäinen? Viimeisestä vaihtoehdosta nousee hiki ohimolle. En usko. Etsisinkö tunnetta? Ehkä.

Mutta nyt masturboin, hitaasti ja huolella. Testilaatikko, seesam aukene…

Filosofisin seksiterkuin

Veera