Sadepäivän Ilo - Eroottinen tarina

Eroottinen Tarina - Sadepäivän ilo

Nihkeä, ukostava elokuun iltapäivä. Istun kollegoideni kanssa toimistomme kahviossa ja juttelemme niitä näitä lomien jäljiltä. Yksi on mennyt naimisiin, toinen tehnyt siippansa kanssa maailmanympärimatkan, kolmas eronnut, neljäs kitkenyt koko kesän onnellisena siirtolapuutarhamökkinsä puutarhaa. Firmamme sinkkunaiset puolestaan kertovat yksi toisensa jälkeen kokeneensa kuuman kesäromanssin itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa. Alan hiljalleen kiinnostua aiheesta.
 
Olen nimittäin aina jaksanut ihmetellä sitä, miksei kukaan juuri kohauta olkiaan, jos vanhemman miehen rinnalla astelee aivan toista ikäryhmää edustava näyttävä nuorikko. Vastaavasti taas kypsän naisen ja nuoren miehen yhdistelmälle kohotellaan edelleen kulmakarvoja. Siitäkin huolimatta, että monet maailman kauneimpiin ja ihailluimpiin naisiin lukeutuvat Hollywood-julkimot marssittavat valokeilaan toinen toistaan nuorempia ja salskeampia könsikkäitä. Siitä huolimatta, että puumanaiseus on nykyään jokseenkin trendikästä. Ja siitä huolimatta, että kaupungilla nelistää lukuisia nuorukaisia, joilla seksi kypsemmän naisen kanssa on eräänlainen päänahka.
 
Tuona päivänä lähden töistä ajatuksissani. Mikä ettei, tuumaan. Mutta mistäköhän sitä löytäisi itselleen nuoren menopelin – ja mahdollisimman vähällä vaivalla?
 
Päätän suunnata Hietsuun katsastamaan, josko siellä sateisena päivänä olisi yhtään raamikasta rantalentopalloilijaa. Perillä pettymys on ensin suuri. Vain yksi vaalea, joskin upeasti päivettynyt heppu. Mutta lähempää tarkasteltuani tulen nopeasti siihen johtopäätöksen, että tässä urheilijanuorukaisessa on munaa monen miehen edestä.
 
Asetun sopivan välimatkan päähän kalliolle ja alan selailla hajamielisesti lehteä. Aurinkolasien takaa on helppo seurata vaivihkaa rantaleijonan lyöntitekniikkaa. Sitä, miten hänen lihaksensa jännittyvät jokaisessa syötössä. Hänen päättäväistä ilmettään. Ja miten joustavasti hän liikkuukaan kentällä! Liikaa punttisalilla huhkineet miehet eivät koskaan ole sytyttäneet minua, mutta tämä kolli näyttää siltä, että hyvännäköinen varsi on tullut työn tai käytännön hyötyliikunnan myötä.
 
Mitä kauemmin häntä tarkkailen, sitä enemmän minun tekisi mieli kosketella itseäni. Mutta sitähän en voi julkisella rannalla tehdä. Tai voisin toki, mutten halua karkottaa miestä tiehensä. Olen nimittäin huomannut, että vaikka hän näennäisesti keskittyy vain tekniikkansa harjoittamiseen, samalla hän vilkuilee yhä tiuhemmin suuntaani. Teeskentelen kuitenkin etten huomaisi, vaikka lehden rivit jo hyppivät silmissä.
 
Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen nuori mies astelee luokseni.
 
  • Janne.
 
Kädenpuristus on reilu ja rivakka, vihreät silmät tuikkivat iloisesti. Mies on todellinen terveyden perikuva, ja kun hän istuutuu viereeni, oloni menee veteläksi. Alamme jutella niitä näitä, ja pian joudun toteamaan, että kuuman ulkoisen olemuksensa lisäksi kaveri on fiksu, hauska ja teeskentelemätön.
 
En kuitenkaan kehtaa jäädä enää pidemmäksi aikaa siihen istumaan, joten alan tehdä lähtöä. Janne nousee samalla ja sanoo:
 
  • Mä kävelen sun kanssa samaa matkaa autolle, ok?
  • Joo, sopiihan tuo.
 
Teeskentelen coolia, vaikka mielessäni takoo tasan yksi asia: miltäköhän tuo herkkupala tuntuisi sisälläni?. Kävelemme vaiti pitkin rantaviivaa, ripsivässä sateessa, ylitämme mäntyjä kasvavan pienen kukkulan…ja siellä hän painaa minut puunrunkoa vasten ja suutelee intohimoisesti.
 
  • Tuu mun autoon, mä haluun näyttää sulle taivaat.
  • Emmä tiiä, voinko.
  • Voit. Mikset voisi?
 
Totta, miksen. Jatkamme siis matkaa hänen sympaattiselle ja kieltämättä elämää nähneelle kuplavolkkarilleen. Sisällä autossa on hieman törkyistä, mitä Janne pyytelee anteeksi. Mutta silloin kun halu on vallannut kesäiset kropat, epäsiisteys on täysin toissijaista. Niinpä hän asettelee minut päättäväisesti takapenkille ja riisuu pienet kesävermeeni ennen kuin ehdin huomatakaan.
 
Mitä seuraavan parin tunnin aikana tapahtuu, piirtyy historiaani yhtenä ihanimmista kohtaamisista koskaan. Janne on taivaallinen ja hellä rakastaja, enkä muista hetkeäkään ajatella sitä, etten yleensä tempaudu tuntemattomien matkaan tällä tavoin. 
 
Ja koko kuuman sessiomme ajan sade rummuttaa auton kattoon. Ja ikkunat huurustuvat sitä mukaa, kun kerta toisensa jälkeen saatamme toisemme nautinnon huipulle. Välillä pidämme pientä taukoa ja makoilemme sylikkäin. Lopuksi hän ajaa minut kotiovelleni, laskee pikkutoppini vyötäisille ja suutelee vielä pitkään rintojani. 
 
Mennään ensi viikollakin palloilemaan, joohan?
Joo, mennään ihmeessä, vastaan.
 
Kiitän reippaasti kyydistä ja katoan rappukäytävään. Hississä peilistä katsoo hikeä ja sadetta pisaroiva, hymyilevä, täystyydytetty nainen. Ne työtoverini taisivat todella tietää, mistä puhuivat.

Kesäisin terveisin..

Susanna
___________________________________________________________________________________